Sunnuntai ei eroa toiminnallisesti Murmanskissa muista päivistä. Kaupat ovat auki normaalisti, mutta paikallisissa kirkoissa on sentään jonkinlaista tapahtumaa pääsiäisen kunniaksi. Heti aamusta pääsemme kaupungin toiselle laidalle seuraamaan venäläisiä kansantansseja ja -lauluja jonkinlaiseen pääsiäisesitykseen, jossa tanssivat myös kaksi PiMiläistä. Paikallisiin traditioihin kuuluu näköjään erinäistä aktiviteettia kananmunien kanssa (tästä revittiin myöhemmin niin huonoa huumoria, että eihän sitä kehtaa edes kirjoittaa) ja monenlaista musiikkia. Uudet kansantanssisovitukset, joissa djeevuskoilla oli astetta lyhemmät hameet, sekä hämmensivät että ilahduttivat. Muut esitykset olivat esimerkiksi Murmanskin lähellä Kuolan kaupungissa satoja vuosia sitten asuneiden pomorien perinteisiä tansseja.
Kansanperinteiden jälkeen suuntasimme jälleen PiMin toimistolle, jossa katsoimme dokumenttielokuvan ydinvoimasta ja ydinjäteongelmasta Murmanskin lähistöllä. Filmin katsominen oli sydäntäriipaisevaa. On vaikeaa yrittää suhtautua materiaaliin, jota on tottunut näkemään YLEn kaukaisena ajankohtaisdokkarina, kun aihe täkäläisille on niin iholla – kaikissa merkityksissä. Ehdimme keskustella ydinjäteongelmista valitettavan vähän, ennen kuin PiMin jokaviikkoinen kokous aloitettiin. Ehdimme mainita Suomen Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjasta, mutta palaamme asiaan toivottavasti vielä jälkeenpäinkin.
Venäjän ympäristöongelmiin on hankala suhtautua. Toisaalta vaikeimmat asiat on helpompi ottaa vastaan huumorilla, sillä omat vaikutusmahdollisuudet kokonasuuteen tuntuvat naurettavan pieniltä. Toisaalta taas on ihanaa jutella asioista tosissaan yhdistystoimijoiden kanssa ja koettaa keksiä yhteistyötapoja, joiden avulla täkäläistä toimintaa voisi tukea. Ydinvoimakysymys on hyvä esimerkki täkäläisistä toimintatavoista: Kansalaisista arviolta 78% vastustaa ydinvoiman lisärakennusta, mutta duuma ei pahemmin venäläisten mielipiteitä kysele. Hallitus valitsee kaupunkeihin virkamiehet, joilta ydinvoimamielipide tämän jälkeen tarkistetaan. Mahtavaa demokratiaa. Toisaalta myös usealla venäläisellä on ”antaa olla” -asenne: Hallitus on olemassa, jotta he saisivat päättää asioista.
Toimistolta siirryimme keskustaan ja syömään ravintolaan, jossa ruokalistalla mainituista annoksista tarjolla ei ollut puoliakaan, jossa ei ymmärretty englantia ja jossa ruuan saapuminen pöytiin kesti tunnin. Hetken apatian ja lopunajan hysterian jälkeen lähdimme ostamaan lippuja takaisin. Ei riittänyt, että ostaminen oli venytetty näin pitkälle – Lisäksi jännityksen ilmapiiriä loi rikkinäinen pankkikortti ja sen unohtunut salasana. Liput kuitenkin saatiin kuin saatiinkin ostettua, ja lähdimme katsastamaan Murmanskin sataman. Kaupungissa on erityisesti tänään pyörinyt useita poliiseja, joiden läheisyydessä kannattaa olla puhumatta suomea. Saattaisimme joutua ongelmiin esimerkiksi, jos ottaisimme osaa mielenilmaukseen kun viisumissa lukee maahantulon syynä ”turismi”.
En ole eläissäni nähnyt niin paljon junavaunuja kuin matkalla satamaan. Lisäksi jokainen vaunu oli täynnä hiiltä, ja lumihanki lähistöllä (kuten muuallakin Venäjällä) oli ankean harmaa. Murmanskin satamassa meitä tervehti Lenin-niminen laiva, joka sai energiansa sisällään puksuttavasta ydinreaktorista. Sataman metalliaitaan tullaan perinteisesti häiden yhteydessä jättämään hääparin nimillä varustettu lukko, jonka avaimet heitetään laivaa ympäröivään lahteen. En osaa päättää, onko tämä ele mielestäni kaunis vai äärimmäisen surullinen.
Lopun iltaa vietimme kantapaikan arvonimen saaneessa ravintolassa, jossa tutustuimme jälleen uusiin venäläisiin. Osa porukasta jatkoi yöpymistä hotellissa, kun taas neljä uskaliasta (lue: pihiä) lähti toimistolle nukkumaan. Odottelimme bussia toimistolle jonkin aikaa, mutta kun huomasimme, ettei se ole tulossa, tilasimme taksin (viideltä hengeltä n. euro/lärvi). Tinkiessämme eri takseista pohdimme, miten sanoa venäjäksi ”Kuka ottaa kahdellasadalla?”. Lopulta löysimme kuitenkin kelvollisen hintaisen taksin ja pääsimme onnellisesti toimistolle.
Lenin-laiva (including ydinreaktori) Murmanskin satamassa
Hääparien jättämiä lukkoja Murmanskin satamassa
Hiilivaunuja Murmanskin rautatieasemalla
Loppukevennykseksi menomatkalla junassa kuultua: ”Täällä on untuvatyynyt… Mä oon allerginen.” ”Ja mä oon vegaani!”
